Valokuvaaja: Sercan Alkan

Palkittu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed on kutsuttu Kansallisteatterin kotikirjailijaksi. Hänen teoksestaan tehdään näyttämötulkinta Kansallisteatteriin tulevien vuosien aikana.

Somalitaustainen Ujuni Ahmed on tehnyt Suomessa erityisesti tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaista työtä, minkä ansiosta Suomen rikoslakia tarkennettiin vuonna 2020. Ahmed on monikulttuuristen suomalaisten äänenkannattajana toimivan Fenix Helsingin toiminnanjohtaja.

Kansallisteatteri on sopinut Ahmedin kanssa teoksen näyttämötulkinnasta.

Tällä hetkellä Ahmed on kirjoittamassa kirjaa Kirjeitä tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kirjailija Elina Hirvosen kanssa. Kirja perustuu omakohtaiseen kokemukseen siitä, kuinka kasvaa yhteisössä ja yhteiskunnassa, jossa ennalta päätetty polku naisena ja tyttönä on ristiriidassa sen kanssa, kuinka yksilö näkee ja määrittelee itsensä. ”Koska koin kaiken tämän keskellä olevani yksin, on kirja myös suunnattu eri yhteisöjen kaikille tytöille, jotka kamppailevat oman polkunsa löytämisessä ja kulkemisessa”, Ahmed kertoo. Kirja ilmestyy keväällä 2022 WSOY:n kustantamana.

Vuonna 2020 Ahmedille myönnettiin Suomen PENin sananvapauspalkinto. Palkintoperusteissa todetaan: “Ujuni Ahmed on vuosien ajan käyttänyt sananvapauttaan puolustaakseen kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia ihmisoikeuksia ja parantaakseen erityisesti niiden ihmisten asemaa, joiden suomalaisessa yhteiskunnassa on vaikeinta puolustaa oikeuksiaan. Sananvapauden käyttö näiden asioiden puolesta on asettanut myös hänet alttiiksi häirinnälle ja uhkailulle. Ujuni Ahmed on asettanut itsensä rohkeasti alttiiksi sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta, ja toiminut esikuvana myös muille ihmisille, joille sananvapauden käyttö merkitsee henkilökohtaista riskiä.”

Ahmed haluaa nostaa esiin kaksi asiaa, jotka ovat merkityksellisiä hänelle myös Kansallisteatterin kotikirjailijana: ihmisoikeudet ja ihmisyyden. “Ihmisyys on kuin palapeli, jossa jokaisen ihmisryhmän kokemukset ja tunteet ovat osana. Jos me jätämme joidenkin ihmisryhmien tai ihmisten tarinoita kertomatta, emme koskaan tule saamaan kokonaista käsitystä ihmisyydestä. Siksi tämä on tärkeää koko suomalaiselle yhteiskunnalle”, Ahmed kuvailee. ”Haluan kiittää Kansallisteatteria luottamuksesta ja mahdollisuudesta, ja odotan ilolla meidän yhteistä polkuamme”, hän kertoo.

”Taiteellinen teatteri ei voi toimia muusta yhteiskunnasta irrallaan”, toteaa Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho. ”Ujuni Ahmed on kiinnostava ja rohkea tekijä, joka tuo tuoreen äänen ja tärkeitä aiheita siihen ajankohtaiseen keskusteluun, jossa Kansallisteatteri haluaa olla mukana”, Myllyaho kiteyttää.

Kansallisteatteriin on kutsuttu kotikirjailijoita vuodesta 2010 alkaen. Ideana on ollut taata kirjailijoille työskentelyn puitteet ja mahdollisuus kirjoittaa teoksia Kansallisteatterille.