Home » Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri » Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin tämän kesän Sellaista elämä on -esitys keräsi 18 500 katsojaa

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin tämän kesän Sellaista elämä on -esitys keräsi 18 500 katsojaa

seo-9

Kuvaaja Henna Junnila

Juha ‘Junnu’ Vainion tarinaan perustuva musiikkinäytelmä keräsi laajalti kehuja niin medialta kuin katsojiltakin. Kesän 2020 esitys julkistetaan syksyn aikana.

Vuosittain monikymmentuhatpäisen yleisön keräävä Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri esitti tänä kesänä Juha Vainion tarinaan paneutuvaa Sellaista elämä on –musiikkinäytelmää. Heikki MäkäräisenAnnika EklundinIlkka Merivaaran sekä Elina ja Petja Lähteen tähdittämä esitys kirvoitti kesän aikana ylistäviä kommentteja niin medialta kuin yleisöltäkin. HUK:lle tuttuun tapaan esitystä säesti liveorkesteri. Tänä kesänä Sellaista elämä on –esityksessä kuultiin pianisti-kapellimestari Tuomas Kesälän johtamaa livebändiä, jossa Tuomaksen lisäksi soittivat Agentsien riveistä tuttu Kepa Kettunen (rummut), mm. Hectorin bändissä soittava Jussi Turunen ja monessa mukana ollut Pekka Korhonen (basso).

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin kantavana voimana tunnetuksi tulleen Otto Kanervan ja suomalaisia vuosikausia viihdyttäneen Mikko Kivisen käsikirjoittama esitys sai Hämeenlinnan ensi-iltansa kesäkuun lopussa ja viimeisen kerran musiikkinäytelmä esitettiin lauantaina 17.8.2019. Mikko Kivisen ohjaama esitys keräsi 18 500 katsojaa teatterin täyttöasteen ollessa 81%.

– “Tämä oli jo viides kesä Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin parissa ja homma tuntuu paranevan vuosi vuodelta. Olen niin iloinen siitä, miten hienot puitteet Hämeenlinnan Kaupunginpuisto meille tarjoaa ja miten hienoa teatteriyleisöä Hämeenlinnasta löytyy. Lisäksi täytyy olla ylpeä koko työryhmästä. On etuoikeus saada tehdä täällä tällaista työtä. Ensi kesän suunnitelmat ovatkin jo pitkällä, tiedotamme niistä lisää myöhemmin tänä vuonna.Tähän väliin kuitenkin iso kiitos kesästä 2019″, summaa teatterin johtaja Otto Kanerva.

Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri
Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri on musiikkikomedioihin keskittynyt uusi vireä kesäteatteri. Otto Kanervan Onnellinen mies Oy:n pyörittämä teatteri on toiminut vuodesta 2015 ja kasvattanut katsojamääriään vuosi vuodelta.  Teatterin edellinen ennätys on kesältä 2018, jolloin Kaksi Puuta -esitys keräsi Hämeenlinnan Kaupunginpuistoon yli 20 000 katsojaa. Kesästä 2018 lähtien Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa on nautittu katetusta katsomosta, joka tarjoaa suojaa niin auringon paahteelta kuin vesisateeltakin.

Hämeenlinnan Uuden Kesäteatterin nettisivut osoitteessa www.hukteatteri.fi