press_KP_3740_Juha Lukala
Kuvassa Elina Raiskinmäki (Kaunotar) ja Mikko Kaikkonen (peto). Valokuva Juha Lukala
Koko perheen tanssisatu Kaunotar ja peto palaa Aurinkobaletin ohjelmistoon
Aurinkobaletin ohjelmistoon palaa kuuden vuoden tauon jälkeen Marjo Kuuselan koreografioima koko perheen tanssisatu Kaunotar ja peto. Teos saa uusintaensi-iltansa Manillassa 26. tammikuuta.
Kaunotar ja peto on lämmin kertomus hyvyydestä, myötätunnosta ja rakkaudesta, ja se tarjoaa jännitystä ja romantiikkaa koko perheelle. Aurinkobaletin versiossa sadun lumoon uppoudutaan tanssin, teatterin ja animaation keinoin. Teoksen animaatiosta ja skenografiasta vastaa Juha Lukala.
Kaunotarta ja petoa esitetään Turun lisäksi kiertueilla eri puolla Suomea, ja se on kutsuttu myös vierailulle Pietariin. Aurinkobaletti järjestää lisäksi teokseen liittyviä tanssityöpajoja lapsirymille.
Suomen tanssitaiteen uranuurtaja Marjo Kuusela tunnetaan mm. Tanssiteatteri Raatikon perustajana ja taiteellisena johtajana (1974-1987), Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän johtajana (1992-1995) sekä Teatterikorkeakoulun professorina (1996-2000 ja 2003-2008). Kuuselalle on myönnetty lukuisia palkintoja Valtion taidepalkinnosta Pro Finlandia -mitaliin. Vuonna 2009 hänelle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi.
Koreografia Marjo Kuusela | Skenografia Juha Lukala | Puvut Marjo Haapasalo | Valot ja äänet Timo Ollila | Tanssi Mikko Kaikkonen, Päivi Kujansuu, Urmas Poolamets, Patrick Di Quirico, Elina Raiskinmäki | Valokuvat Juha Lukala | Ikäsuositus: yli 5-vuotiaille ja koko perheelle | Kesto n. 45 min | Kantaesitys 2010, uusintaensi-ilta 26.1.2017
Esitykset Manillassa:
Ilta- ja viikonloppuesitykset: to 26.1. klo 18.30 (uusintaensi-ilta), la 28.1. klo 14, ke 1.2. klo 18.30, la 13.5. klo 14, ke 17.5. klo 18.30, to 18.5. klo 18.30, pe 19.5. klo 18.30 ja la 20.5. klo 14
Liput: 10 € / 5 lipun paketti 45 €, liput.aurinkobaletti.fi, p. (02) 284 0100, info@aurinkobaletti.fi
Päiväkoti- ja koululaisnäytökset: 
ti 31.1. klo 10, ke 1.2. klo 10, ti 16.5. klo 10 & 12, ke 17.5. klo 10, to 18.5. klo 10, pe 19.5. klo 10, ma 22.5. klo 10 & 12, ti 23.5. klo 10 & 12, ke 24.5. klo 10 & 12
Lapsiryhmien liput à 7 €, muut 10 €. Liput arkiaamunäytöksiin ainoastaan Aurinkobaletista

AURINKOBALETTI – AB Dance Co.

Manilla, Itäinen Rantakatu 64

20810 Turku, Finland

Tel. +358 (0)2 284 0100

info@aurinkobaletti.fi